Elämä on potkinut pelottavilla asioilla, ja siksi haluankin nyt kirjoittaa jostain kivasta ja kevyestä, kuten aikaansaannoksistani ja lukemisistani. Reilu pari viikkoa sitten askartelin kortin ystävälleni ja tajusin, että kortteja voisi tehdä paljon useammin, vaikka ihan ilman syytäkin ja ilahduttaa niillä ihmisiä.

kesa10%20094.jpg

Kesäkuun alussa ompelin nimpparilahjaksi käsityöpussin, jollaisen tarvitsisin itsellenikin. Pussi on malliltaan käännettävä, toiselta puolelta löytyy perhosia ja toiselta pupuja. Omassa tämänhetkisessä käsityöpussissani on vain yksi kangas, ei siis vuorta lainkaan, ja ohuet puikot meinaavat usein tulla kankaasta läpi. Tässä ei pitäisi olla sitä ongelmaa. Kumpikin kangas on kirpputorilta löydetty.

kesa10%20020.jpg

kesa10%20021.jpg

Touko-kesäkuussa neuloin myös rätin hamppulangasta joka löytyi synttärilahjapaketistani. Tuplahelmineuletta ja hyvin pyyhkii. Yhdet sukatkin ovat tulleet valmiiksi mutta kuvat vielä toistaiseksi uupuvat.

kesa10%20101.jpg

lanka: Fine hemp twine, koko kerä
puikot: 3mm

Opiskelusta ja tenttikirjoista vapauduttuani olen jonkin verran lukenut ihan oikeitakin kirjoja. Heli Laaksosen Pursu on täynnä hyvää mieltä arkipäivän pikkuruisista ja kummallisista asioista, kirjaan on koottu lehdissä julkaistuja kolumneja ja niitä somistavat kirjailijan omat piirrokset.

kesa10%20117.jpg

Ennen Barcelonaan matkaamista aloin lukea uudelleen Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjoa, jonka luin ensimmäisen kerran joskus 16-vuotiaana ja silloin se teki minuun suuren vaikutuksen. Suurimmaksi osaksi olin unohtanut kaikki juonenkäänteet ja edelleenkin kirja oli mahtavaa luettavaa, ja se varmasti myös aukeni minulle paljon selkeämmin kuin ensimmäisellä lukukerralla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Barcelonaan, ja nyt lukiessani sitä loppuun tällä viikolla oli hauska bongata tuttuja paikannimiä, sellaisia paikkoja joissa olen ollut. Kirjan juoni on vain jotenkin nerokkaan koukuttava.

heina10.jpg

Tämän viikon alun vietimme Tukholmassa ja Kolmårdenissa, matkalta on paljon kuvia ja kerrottavaa, mutta vasta ensi kerralla, eli luultavasti huomenna kun nyt taas vauhtiin pääsen.