|
|
|||
|
12.06.2008 - 11:20
Plääh. Enpä taida syksyllä aloittaa yliopistossa, pääsykoe tuntui aika tympeältä. Mutta katotaan nyt. Kokeen jälkeen, kun olo oli turhautunut ja päätä särki, piti sitten lohduttautua jollain, kuten mielialaan sopiva muistikirjalla..
ja langalla.
Mineilykin on taas innostanut parina päivänä. Printtailin.. (linkit täältä)
virkkasin hatun kokeiluperiaatteella..
ja maalasin kukkaruukkuja.
Huomenna jos menisi ompelukonekauppaan.. Ja lauantaina on sitten Jukola! Nilkkaan ei ole sattunut enää moneen päivään, mutta on vieläkin vähän turvoksissa. Nilkkatuki ja teippaukset matkaan niin ei siinä mitään. Taikaviikonloppu siis edessä :) 08.04.2008 - 19:05
Jonkinasteinen neuleplääh on rantautunut tännekin, en ole neulonut silmukkaakaan yli viikkoon. Kaikki keskeneräiset tuntuvat jumiutuneen johonkin tyhmään kohtaan. Sainpas kuitenkin aikaiseksi kerätä kaikki nukkekotitarvikkeet samaan paikkaan ja tehtyäkin jotain. Raidallinen matto tuli valmiiksi tänään, noin 7 g KirjoPirkan jämiä. Valkoisen olen virkannut joskus kauan sitten.
Ja itse taloon. Aion nyt ensimmäiseksi päällystää kummatkin päädyt viilusuikaileilla, ja ensimmäinen pääty tulikin jo valmiiksi. Väriltään talo tulee olemaan kartanonkeltainen, ja ikkunanpuitteet tulevat valkoisiksi, ihan niin kuin tässä kotitalossani ja kaikissa unelmieni taloissakin ;). Katon olen ajatellut päällystää ihan oikeista kattopäreistä leikatuilla paloilla, kunhan nyt siihen vaiheeseen pääsen.
Mutta huomenna pääsen shoppailutaivaaseen, lankoja ja askartelujuttuja ja vaatteita ja ja..tällä tsemppasin itseäni koko lukuloman ajan. Ja ehkäpä lankakaupoissa kiertely saa taas neulomisinnostuksenkin nousemaan. 09.12.2007 - 21:04
Eilen oli taas ihan hupaisaa, mutta päänsärky häiritsi jälleen ja häiritsee nytkin, jo neljättä kertaa tällä viikolla. Voisin kuvitella sen johtuvan liikunnan puutteesta, tää suunnistus- ja hiihtokauden välinen aika on mulle aina tämmöstä, ettei mikään liikunta, paitsi kouluun kävely, innosta, ja sitten vaan nyhjään sisällä. Mutta, nyt oon taas vaihteeksi saanut jotain miniä tehdyksi:
Eli vähän netistä tulostelin, kun se kerrankin on tulostimen puolesta mahdollista. Tänään myös siivosin minitavaroiden säilytyslokerikon, heitin kaiken rikkinäisen ja turhan pois, ja lajittelin tavarat fiksummin. Nyt on sitten tilaa uusille tavaroille:
26.10.2007 - 19:55
Kiitos ihanista kommenteista :) Tänään olen taas ollut mineilytuulella, neuloin lovikkalapaset, ja sain valmiiksi uuden puuhellan.
Nyt ei ole oikein kirjoitusfiilis, mutta paljastan eiliset Helsingin ostokseni. Aivan oikein, lankaa. Nukkekoti on nyt pystyssä, vain välilattia ja väliseinät eivät ole kiinni. Enkä vielä oikein edes tiedä, miten nuo huoneet haluaisin. Hmm.
Mutta nyt menen takaisin alakertaan katsomaan Nenäpäivälähetystä, ja neulomaan ;) 25.10.2007 - 08:25
Vanhassa talossa asuva Tuuli on kaiken kaupanperustamistohinan keskellä neulonut itselleen uuden villapaidan ja -sukat. Vanha, tasaisen punainen paita on alpakkaa, kirjava taas suurimmaksi osaksi lampaan villaa. Vihreä kaulahuivikin on alpakasta.
Nyt on hyllyjen teko kauppaan kovassa vauhdissa, mutta pari pipoakin on Tuuli näköjään virkannut joululahjoiksi.
On kyllä ihanaa kun on uusi paita, sukat ja hyvä kirja jota lukea. Housut vaan pitäisi saada, mutta riittäköhän taidot tai kärsivällisyys?
07.10.2007 - 19:08
Toinen minun tulevista nukkekodeista nimittäin. Nyt se on osissa, kun on vielä ikkuna-aukkoja sahaamatta, mutta olen jo kerran koonnut sen. Minä saan nukkekodin, nukkekodin..;)
Myös nykyiseen taloon on tullut lisää tavaraa, pärekori, tyynyjä, matto, maustepurkkeja (vaativat vielä vähän kehittelyä), peili, taulu, kello, ja kauppaan hyllykön osat. Joku on vaihteeksi taas ihan hurahtanut..
(Kyllä, näissä minikuvissa on edelleen haasteensa tällä kameralla) 18.09.2007 - 16:33
Kukas se on se outo punahiuksinen tyttö, joka vieraili paikkakunnan käsityöliikkeessä? Ei edes sukkia jalassa! Vaikka vaatetuksesta päätellen kyllä taitaa neulomisen taidon. Ei ole tuollaista täällä ennen näkynyt.
Tytön nimi on kuulemma Tuuli, ja hän muutti siihen vanhaan maalaistaloon, ja aikoo kuulemma alkaa pitää kyläkauppaa siinä talon alakerrassa. Perin kummallista.
Se talohan on ollut pitkään tyhjillään, vain ullakolla on jotain tavaraa jäljellä. Ja varmasti kamalassa pölyssä!
Mutta entäs se alakerta, jossa se tyttö sitä kauppaa meinaa pyörittää, siellähän on seinäkin rikki ja katto kaarella.
Ja missä se niitä ruokia meinaa säilyttää? Ai niin, onhan siellä tosiaan se entinen ruokakomero, mutta ties minkälaisessa kunnossa..
Ja tyttö on kuulemma kova leipomaan, kauppaankin se aikoo ainakin välillä tehdä leivät itse. Oikea tuore ruisleipä olisi kyllä ihanaa..
Mutta entäs ne asuintilat, kai se tyttö jo joitain mööpeleitä on sinne rahdannut. Isoäitinsä vanhoja kuuluivat olevan.
Ja aika valjuhan se talo on, mutta tuollaisen tytön uskoisi saavan vähän väriä aikaiseksi.
Kyllä se varmaan on ihan aikaansaava, nuori ihminen, ja hyvä että saadaan tännekin taas kauppa, kun se edellinen viime vuonna lopetti. Koskahan se tyttö saisi sen kauppansa pystyyn? 07.07.2007 - 23:29
Nukkekotijutut ovat olleet pienellä tauolla, mutta eivät ole enää. Yksi roombox on syntynyt, toinen on suunnitteilla, ja tänään sain uuden innostuksen siihen pahviseen itse väsäämääni taloon. Alunperinhän alakerrassa oli keittiö ja ruokakomero, keskikerroksessa sali, ja yläkerrassa makuuhuone. Tänään sain kuitenkin vision, että alakerrassa toimiikin sellainen ihanan sekava, lähes kaikkea myyvä kyläkauppa, ja omistaja asuu sitten ylemmissä kerroksissa. Pitäisi vaan se omistaja joskus tehdä.. Mutta, viimeisen vuoden aikana olen aika useasti haaveillut ihan oikeasta, puusta tehdystä nukkekodista, ja sellaisen aion myös joskus tehdä. Haluaisin sellaisen vanhanaikaisen, keltaisen puutalon, jonka ympärille voisi sitten rakentaa villiintyneen puutarhan (myös 1:1 koossa haluaisin sellaisen talon:)) Jos täällä lähitienoilla joskus järjestetään nukkekodinrakentamiskurssi, olen varmastikin aika innokkaasti mukana. 14.06.2007 - 11:36
Ei, vaikka täällä blogissa ehkä näyttääkin, nukkekotijutut eivät ole täysin unohduksissa, ehkä vain vähän vetämässä henkeä.Olin jo aivan unohtanut tämän sängyn, jonka tein keväällä yhteen kuvataidekoulun työhön. Mallia otin Carl Larssonin jostain maalauksesta.
01.04.2007 - 19:15
Kokeisiin pitäisi nyt olla kovaa vauhtia lukemassa mutta ei nyt oikein inspiroi. Tänä viikonloppuna oon tehnyt muutamia massailujuttuja, helmiä ja vähän minikoon herkkujakin. Ei ole mitään hajua, mihin nämäkin minijutut päätyisivät, mutta jospa sitä joskus saisi sen seuraavan talon aikaiseksi.
Neulonnan saralla edistystä on tapahtunut sellaisen ihanan keväänvihreän itsesuunnitteleman jutun kanssa, mutta kuvaa laitan sitten kun se on (toivottavasti pian) valmis. Ajoin muuten torstaina ekan kerran autoa liikenteessä, ja vähän pelottavaa oli. En vielä osaa tehdä niin monia asioita samanaikaisesti, mutta hyvin olen mielestäni edistynyt. Ja huomenna uudestaan ratin taakse. 21.12.2006 - 20:39
Huomasin vähän aika sitten, että tuota minitavaraa on kesäkuusta alkaen kertynyt aika lailla, ja nyt pystyin sisutamaan talon keittiön, hirveästi uusia juttuja ei tarvinnut enää tehdäkään. Olin myös tekemässä jouluboxia, mutta päädyinkin siihen, että boxiin tekemäni sohva päätyikin keittiöön, ja se laatikko muotoutuu johonkin toiseen tarkoitukseen joulun jälkeen. Kuvasin tosin sieltäkin pienen joulukuvan, se tuolla kuvista alinpana. Mutta tässä, jouluinen keittiö, kuvista voi löytää jonkin verran myös joulukalenterivaihdon yllätyksiä.
Leipää on reilusti vartaassa, ja keittiövälineetkin ovat lopulta saaneet ripustuskoukut.
Talossa eletään jo ruokapakkauksistakin päätellen nykyaikaa, ja on juokseva vesikin, mutta valaistus tapahtuu kynttilöillä ja ruoanlaitto puuliedellä. Asukkaat pitävät vanhasta elämäntyylistä :)
Jouluherkkuja eli karjalanpiirakoita, torttuja, pipareita, vihreitä kuulia ja kaakaopalloja
Ja tässä vielä tämä kuva joulukuusesta, ja jo avatuista lahjoista. Ihanaa joulua! 02.12.2006 - 22:10
Huomenna suuntaan Helsinkiin, Wanhaan Satamaan joulumessuille, sekä Vanhalle Ylioppilastalolle Nukke- ja Nalle-messuille. Ja jotain askartelujuttuja ja lankoja aion myös löytää. Eilen ja tänään oli ihan tuottelias päivä minirintamalla. Tässä on tuleva jouluboxi
Tuo kuusi on kyllä liian pieni minun makuun, taidan tehdä uuden, isomman ja hienomman. Seinän vieressä näkyy epäselvästi kaksi hesarista leikkaamani muumikuvaa, tulevat tuonne jonnekin seinälle. Pitäisi keksiä minkälaiset huonekalut tuonne tekisin, ja hommata balsaa.Erityisesti tykkään tuosta ikkunasta, se on vähän muokattuna samanlainen kuin meillä kotona olevat.
Nyt on joulun alla ollut mainoksissa tosi hyvin kaikkea minijuttuihin käytettävää, kuten sopivan kokoisia kirjojen- ja lehtien kansia, sekä vaikka karkkirasioita. Mä kun en pysty netistä printtaamaan mitään niin mainokset on tosi hyödyllisiä :) Edellisessä kirjoituksessa on kuva mainoksista leikatuista karkkirasioista, ja tässä hieman luettavaa (sekä vispilä..).
29.11.2006 - 20:38
No nyt sain viimein laitettua kuvia. Jouluboxia olen rakennellut ja jotain pientä myös tehnyt. Joululahjasukkiakin olisi vielä yhdeksän jäljellä ja niin tietysti joulukortitkin. Mutta kohta ei tarvitse enää koulun kanssa huseerata joten valmista kyllä tulee. Tässä pientä joulutavaraa.
Tämä pipo taas syntyi viime viikolla
22.10.2006 - 21:28
Eli teinpä tänään mm. amarylliksen ja munkkeja (munkkeja oli pakko kokeilla Marian innoittamana:)) Sain myös valmiiksi toisen virkatun huivini, ja sieniäkin löytyi tuolta metsästä. Että hyvin on tänään asiat edistyneet, ja on tälläinen mukava lomafiilinki.
21.10.2006 - 17:14
Syysloma alkoi, ja tarkoitus askarrella, katsoa elokuvia, lukea, tehdä hieman rästijuttuja ja mennä Helsinkiin. Helsingistä tarkoitus hommata lankoja, vaatteita ja jotain askartelukamaa, saa nyt nähdä mitä tulee vastaan. Ja kerronpa nyt, että joululomalla olisi kova aikomus alkaa rakentaa ihan oikeata nukkekotia vanerista. Teen siis itse piirrustukset, mutta sahaushommat jätän suosiolla ammattilaisille, mutta itse aion talon sitten koota ja muutenkin tehdä. Että mukava joululahja jo tiedossa :). Eilen ja tänään tein käsityöliikkeeseen kassakoneen, ja olen myös miettinyt, mitä teen Ihan Itsen joulukalenterivaihtoon, mutta eipä siitä sen enempää. Tässä kassakone.
18.10.2006 - 16:16
Eli hyllyt ovat hieman täyttyneet, lankoja ja nauhoja on jo iso valikoima. Noita kankaita on vähän vaikea tuonne hommata, kun ei ole hirveästi mitään tilkkuja olemassa. Kassakone on jo puolivalmiina, ja jollakin pitäisi nuo tyhjät paikat täyttää, mun mielikuva käsityöliikkeestä kun on sellanen, että pitää olla ihan täyttä.
lankavalikoima lähemmin, tuolloin vielä keskeneräisenä
12.10.2006 - 20:43
Sillä nyt ovat jo hyllyt sekä tiski paikoillaan. Lankakeriäkin on jo hieman enemmän, on Seitsemää veljestä, Nallea ja Teddyä. Sain keriin todella aidon näköiset vyötteet mainoksista leikkaamalla. Odotan jo viikonloppua, nyt on taas intoa vaikka muille jakaa. Tarkoitus olisi myös saada maalaistaloa kalustettua, ja sitten olisi kiva tehdä joku jouluun liittyvä boxi tai jopa talo. Mutta tässä käsityöliike.
25.09.2006 - 15:39
Isäni oli Münchenissä Oktoberfestissä, ja kun olin hänelle hieman vihjannut, sain tuliaiseksi tälläisen:
tästä tulee siis taloni ensimmäinen ei-itsetehty tavara, mutta hieno se on. Nyt mennyt viikonloppu oli ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin ei tarvinnut mennä yhtään mihinkään, mutta koeviikko lähestyy uhkaavasti. Jotain kuitenkin viikonloppuna syntyi, ei kuitenkaan nukkikseen. Massailin hienon rannekorun, ja olen saanut myös virkkausinnon, kohtapuoliin pitäisi valmistua ensimmäinen iso virkkausjuttuni. Kun nyt nämä kaksi tosi kiireistä viikkoa kestän, niin sitten voin taas enemmän paneutua nukkisjuttuihinkin. 15.09.2006 - 22:02
Nimittäin nyt on talossa jo kaksi tuoliakin:
Käsityöliikekin edistyy hiljalleen vaikka en oikeastaan kerkeis kaikilta muilta hommilta askartelemaan, myyntitiskin osat jo maalattuina. Eipä ainakaan sen väristä tiskiä ole mulla ikinä tullut vastaan, mutta pysyköön väri vielä salaisuutena. Huomenna aamulla aikasin suunta kohti Rymättylää ja sm-kisoja, pitääpi tästä hiljalleen mennä nukkumaan. 09.09.2006 - 22:44
Tein ruokakomerolle oven, vastaa meillä kotona olevia 1:1 ovia. Käytyäni pari viikkoa sitten kotipaikkakuntani pienessä ja erittäin täyteen ahdetussa käsityöliikkeessä, päätin tehdä itsekin sellaisen. Valmiina on lautalattia, seinät ja pari lankakerää, kuvia käsityöpuoti-sivulla. Mutta tässä se ovi.
03.09.2006 - 20:11
Tästä lähtee makuuhuone pikkuhiljaa valmistumaan. Alunperin siellä oli sellainen pyöreä ikkuna, mutta peitin sen kun ei tuntunut enää mieleiseltä. Niin, talossani ei ole ainuttakaan ikkunaa, tarvin sen kaiken seinätilan muuhun.
Päässä on jo jonkin aikaa pyörinyt ajatus, tai oikeastaan kuva nukketalosta, jonka aion suunnitella ja koota ihan itse vanerista. Mutta lähiaikoina ei idea ole toteutumassa, nyt on tarpeeksi monta projektia muutenkin kesken ja sunnitteilla. 02.09.2006 - 22:57
että kissakin on tosi kiinnostunut tästä projektista. Tohon yläkertaan on jo tapetit valmiina leikattuna, ja tänään ostin myös Helsingistä käsityömessuilta Dolorekselta sopivanvärisiä kangaspaloja. Tänään oli kisat ja huomenna jatkuu, jospa yrittäisin vähän sijoitusta parannella. Ja ehkä huomennakin löytyisi jonkin verran aikaa tälle nukkekoteilulle. 29.08.2006 - 07:01
Pitkällisten ponnistusten ja yritysten jälkeen keittiö on taas hieman valmiimpi. Olisi kiva jos voisi näihin sisustushommiin paneutua vähän enemmän, mutta toi koulunkäynti vähän haittaa ;) Mutta joo, pitää tästä pikku hiljaa sinne kouluun lähteä.
pientä keittiötavaraa:
21.08.2006 - 16:54
olen edelleenkin väsännyt. Koulun alkaminen tosin hieman latistanut intoa. Ja se etten ole päässyt Ihanitseen katsomaan muiden aikaansaannoksia, kun kotona ei netti toimi. Mutta keittiötä siis.
09.08.2006 - 11:23
Tälläisen tein, mutta noille luukuille pitää vielä tehdä jotain, näyttävät niin tyhmille.
06.08.2006 - 11:44
Laitoin ruokakomeron täyteen ruokaa, ja tältä se näytti:
jossain vaiheessa sinne tulee kyllä enemmänkin ruokaa, esim. hillopurkkeja, lisää pulloja... 04.08.2006 - 21:51
Olin tässä yli viikon pois kotoa, joten mitään suurempaa en ole päässyt tekemään, mutta eilen ja tänään olen saanut väkerrettyä jotain ruokaa sinne ruokakomerooni, kuvia tuolla Ruokia-sivulla. Sain myös tapetoitua sali- ruokasali yhdistelmän, listoja en ole vielä jaksanut laittaa, Kuvia siitä tulee sitten kun on vähän paremmassa vaiheessa.
|
Kirjoittaja
nienor Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Tai siis nehän on ihan sama asia. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 Tekeillä
- Revontuli - hahtuvalapaset - sukat x2 - neuletakki - lapaset - isoäidinneliöpeitto
Ajatus- ja kuvablogi
|
||