Nukkekotijutut ovat olleet pienellä tauolla, mutta eivät ole enää. Yksi roombox on syntynyt, toinen on suunnitteilla, ja tänään sain uuden innostuksen siihen pahviseen itse väsäämääni taloon. Alunperinhän alakerrassa oli keittiö ja ruokakomero, keskikerroksessa sali, ja yläkerrassa makuuhuone. Tänään sain kuitenkin vision, että alakerrassa toimiikin sellainen ihanan sekava, lähes kaikkea myyvä kyläkauppa, ja omistaja asuu sitten ylemmissä kerroksissa. Pitäisi vaan se omistaja joskus tehdä..

Mutta, viimeisen vuoden aikana olen aika useasti haaveillut ihan oikeasta, puusta tehdystä nukkekodista, ja sellaisen aion myös joskus tehdä. Haluaisin sellaisen vanhanaikaisen, keltaisen puutalon, jonka ympärille voisi sitten rakentaa villiintyneen puutarhan (myös 1:1 koossa haluaisin sellaisen talon:)) Jos täällä lähitienoilla joskus järjestetään nukkekodinrakentamiskurssi, olen varmastikin aika innokkaasti mukana.