No nyt minä tein sen ensimmäisen kerran. Kirjoitin postauksen, painoin vahingossa jotain ja se postaus oli sitten kadotettu. Mutta koitetaanpa uudestaan.

Kesäloma loppuu aivan kohta, ja haikealta taas tuntuu. Leirillä oli ihanaa, mutta sekin vain meni yhdessä hujauksessa. Sain uusimman Potterin luettua. Aika tyhjä olo senkin jälkeen.

Mutta käsitöitä, olen minä niitäkin tehnyt. Leirillä valmistui pari jämälankavirkkausta, kamera- ja kännykkäpussit.

795983.jpg

Eilen sain valmiiksi toisen Fifi III:en, joka menee kaverille synttärilahjaksi lokakuussa. Eipä tullut kiire tämän lahjan kanssa :)

811387.jpg

Nämä Dropsin Alpacoiden värit ovat vaan niin ihania..kävin tässä yhtenä päivänä taas Menitassa kuolaamassa, tuolta värikartalta voisin ottaa melkeinpä minkä väristä lankaa tahansa. Menitan lisäksi Helsingin reissulla tuli käytyä myös Vihreässä Vyyhdissä, mutta lankaostokset pysyivät kohtuudessa. Tässä todiste.

811388.jpg

Sny on alkanut toden teolla, jännittävää. On ollut kiva suunnitella paketteja jo valmiiksi, ja jännityksellä odotan mitä oma Sny:ni keksiikään.