Enää ei ole salaisuuksia :) Paljastuin tänään nimittäin tänään, ystäväni oli Lento. On ollut tosi antoisa neljän kuukauden ajanjakso, paketteja on ollut kiva niin lähettää kuin saadakin. Ja mitäs minä lähetinkään:

Elokuussa lähetin kaksi kerää metsänvihreää Drops Alpacaa, vihreää huovutusvillaa sekä minttusuklaapatukan.

Syyskuussa lähti varsinaisena pakettina vyyhti tummanpunaista Vuorelman Veto, kerä oranssia Novita Ainoa, itsetehty heijastin,sekä erilaisia helmiä, niin omista varastoista kaivettuja kuin lahtelaisesta KuuOmenasta ostettujakin (on muuten ihana kauppa, Triossa) Myöhemmin syyskuussa lähti synttärilähetyksenä oranssit palmikkovillasukat sekä pussi suklaisia pähkinöitä.

Lokakuussa pakkasin pakettiin uuden Sandra neulelehden, Kool-Aideja, kaksi kerää valkoista Sisua ja kukkarokehyksen.

Ja eilen vein postiin paketin, joka sisälsi 2,5 mm bambusukkapuikot, kerän vihreää Mamboa, puikkomitan ja Fazerinan.

 

Mutta näin salaisuuksista puheen ollen, en tiedä voinko täällä blogissa enää kaikkia töitä näyttää, ainakaan näin joulun alla, sillä yksi ystäväni on viime aikoina alkanut todella kiinnostua neulomisesta, ja jopa hieman nukkekotijutuistakin, ja hän saattaa löytää ja tunnistaa minut täältä blogista minä päivänä tahansa. Mutta on kyllä tosi kivaa, kun on joku samanhenkinen kaveri, jonka kanssa voi puhua langoista ja käsitöistä :) Joku päivä pitäisi mennä Heiniin katsomaan, jos siellä olisi sitä ihanan väristä Alaskaa. Mallitilkkukin paitaa varten on jo tehty.

Koulussa on meneillään koeviikko, mutta onneksi enää kolme koetta jäljellä plus pari kurssityötä. Jospa ne työt saisin tehtyä viimeistään lauantaina..Sillä sunnuntaina suuntaan oikorataa pitkin Helsinkiin ja Vanhalle ylioppilastalolle, Nukke-ja nallemarkkinoille!