Kiitos ihanista kommenteista!

Viikonloppu mennyt monenlaisissa merkeissä, kuten:

neuloessa

1188519.jpg

malli: oma

lanka: kerrattu koneneulontalanka 100% villaa, punaisen ja oranssin eri sävyjä, nelostien varrelta Leivonlinnasta kahdella eurolla hankittu

kulutus: 81g

puikot: 3½mm bambusukkapuikot, 4mm sukkapuikot, apupuikko

Tuo lanka on tosi kauniin väristä, mutta teknisistä syistä (ks. alempana) en saanut väriä kunnolla näkyviin.

maalaillessa

1188523.jpg

Akryyliväreillä, teemalla mitä mieleen nousee (kesken)

suunnitellessa

1188522.jpg

Näistä tulee Lohikäärmehuivi!

Lisäksi olen todennut, että on aika hankkia oma digikamera. Uudempi kamera, jolla olen viime aikoina kuvaillut, on tällä hetkellä Saariselällä, ja piti käyttää tuota ikivanhaa. Ja kuinka ollakkaan, latasin akun, menin ottamaan kuvaa, ja..kamera sammui ennen ensimmäistäkään kuvaa. Muutaman kuvan sain kuitenkin otettua, kun latoin kameran päälle ja kuvasin nopeasti, ennen kuin se taas sammui.

Nyt pitäisi vielä tehdä nuo koulujutut ja sitten lähteä lippukunnan loppiaiskokoukseen. Hyvää loppiaissunnuntaita!