Päänsärkyä ja panikoimista on taas esiintynyt, mutta tänään otan rennosti, luen jotain kivaa, käyn parin tunnin hiihtolenkillä ja katson GG:n kolmatta tuotantokautta. Äikkä, matikka ja enkku saa mennä niin kuin on mennäkseen, ei ne loppuhetken paniikilla parane, päinvastoin.

Eilen hermostuttuani matikkaan päätin keskittyä hiihdon katseluun ja stressisukkiin, ja tänään sukat tulivat valmiiksi.

perussukka varpaista

lanka: KirjoPirkka, 74g

puikot: 2mm bambusukkapuikot

En kyllä aio toista kertaa hankkia bambusia kakkosen sukkapuikkoja, sen verran ne kärsivät otteissani. Viidestä puikosta yksi säilyi täysipituisena, mutta tosi vääntyneenä sekin.

Nyt saavat kyllä taas vaihteeksi villasukat riittää, ehkä yli kymmenen paria riittää minulle, ainakin nyt vähäksi aikaa. Alpakkapaita meni purkuun, teen sen sittenkin eri tavalla kuin olin aikonut.

Olen taas kovasti miettinyt tulevaisuutta, ja mitä haluaisin tehdä. Tähän listaan olen kirjannut tavotteitani seuraavalle puolelle vuodelle, etteivät pääse unohtumaan. Seuraavan puolen vuoden aikana haluan:

-rentoutua kunnolla kirjotusten jälkeen

-päästä ylioppilaaksi

-lukea kunnolla pääsykokeisiin

-suunnistaa ja vaellella kauniissa metsissä

-suorittaa hygienia- ja anniskelupassit

-opetella tekemään sahtia

-opetella kehräämään lankaa

-alkaa laittaa nukkekotia

-saada kesätöitä

-suorittaa autokoulun kakkosvaiheen

-päästä Helsingin yliopistoon

Saa sitten nähdä, miten toteutuvat..