Lukemattomuuslomani on venähtänyt kahdesta viikosta kolmeen. Tai no, tällä viikolla olen parikymmentä sivua tuota pääsykoekirjaa jo lukenut, ja asia tuntuu mielenkiintoiselta. Jos kuitenkin jostain syystä lasken kirjan käsistäni, unohdan sen samantien koko loppupäiväksi. Ensi viikolla aion kuitenkin taas leikkiä tunnollista opiskelijaa ja mennä kirjastoon lukemaan :)

1481406.jpg

Käsityöt etenevät hitaasti. Kaikkien pitsikaavioiden keskellä tarvitsin jotain aivottomampaa neulottavaa, ja koolaamani sukkalanka näyttääkin ihan kivalta.

1481408.jpg

Haaveissani on jo pitkään ollut paksu ja lämmin, vihreä huppari, ja nyt näin sopivasti kevään tultua aion sen toteuttaa. Suunnittelun pohjana käytän kevään Novitan mallia 16, joka lehdessä näyttää lähinnä psykedeeliseltä. Toisenlaisen värin lisäksi lopputulos tulee muutenkin olemaan melko erilainen, pintaneuleesta ja mittasuhteista lähtien. Saa nähdä kuinka käy :)

1481410.jpg