Eilen alkoi kovasti tehdä mieli painaa paitoja. Oma luovuus tuntui olevan edelleenkin lomalla, joten ei kun etsimään netistä sopivaa kuvaa paitaan. Täältä löytyikin vaikka mitä kivaa, esimerkiksi Totoro. Tulostin kuvan ja piirsin sen piirtoheitinkalvolle, muokaten sen samalla helpommin painettavaksi. Kangasväriä pelin ja se on siinä, oma Totoropaita.

1509880.jpg

Koska Totorokuvia oli kaksi erilaista, piti toinenkin saada laitettua johonkin. Otin testiin viime keväänä Say:lta saamani kangasliidut ja Nanson vähän retaleisen kakkoslaatupaidan. Tällä kertaa piirsin ihan vapaalla kädellä, ja ihan hyvä kuvasta varmaan tuleekin, kunhan nuo ylimääräiset töhryt saisi pestyä pois.

1509874.jpg

Totoron ja painamisen yksinkertainen muotokieli alkoi miellyttä silmiäni yhä enemmän, ja sain vihdoin idean ylppärijuhlien kutsukortteihin. (joo, eihän niitä oikeesti tarttis tehdä, mutta haluan) Pohjina käytän samoja kuin joulukorteissa, tosin puolet pienempinä. Kanteen tulee vähän Totoroa muistuttava ylioppilaskissa. Mä oon aina vähän kammoksunu sellaisia kauhean virallisia kutsuja, joten näistä tulee ainakin ihan itseni näköisiä :)

1509875.jpg

Tänään piti olla kunnollinen opiskelupäivä ennen vappurientoja, mutta tuolla se kirja lojuu yhä lattialla. Mutta ei kai sille mitään voi, että yhtäkkiä on kauhea hinku maalata vesiväreillä ja tehdä kaikkea muutakin taiteilua ;)

1509873.jpg

Iloista ja simarikasta vappua!