Kiitos onnitteluista! Oli kyllä aika korkeella fiilis eilen ja on vielä tänäänkin. Mä en vieläkään oikein osaa uskoa tohon äikän ällään, sillä vaikka äidinkieli onkin aina kiinnostanut, lukiossa innostus on ollut kadoksissa, kun opetuksen taso oli vähän sitä ja tätä. Numerot ovat vaihdelleet ysistä kutoseen, ja ikinä en ollut saanut esseestä enempää kuin 30 tai 35 pistettä. Nyt sitten napsahti 50 :D Saksan aine oli myös iloinen yllätys, 97/99 ;).

Minuu lahjottii synttäreitten kunniaksi ihan kunnolla, mm. uusilla suunnistuskengillä ja ihanilla itsetehdyillä jutuilla. Tuntuu kivalta, kun ihmiset ovat nähneet vaivaa ja tehneet jotain ihan itse minua ilahduttaakseen.

1565281.jpg

Eilisilta meni kivasti, paikalla oli kaikki miulle tärkeet ihmiset ja vähän muitakin. Kaikkien kanssa ei kyllä tullut pahemmin juteltua, baarissa se on vähän hankalaa, kun oli niin iso porukka. Pariin vähän "oudompaan" tuli tutustuttua paremmin, ja hauskaa oli :). Tänään sitten käveltiin ystävän kanssa järven ympäri ja juteltiin. On niin hyvä olla, pitkästä aikaa.

Ja jotta täällä olisi edes jotain käsitöihinkin liittyvää, kuvaan pääsivät äidin Menitasta ostamat langat. Miun pitää tehdä niistä sukkia.

1565391.jpg

Mutta nyt katsomaan jääkiekkoa ja keskeneräisyyksiä neulomaan.