Jotenkin olen nyt ihan kyllästynyt tähän kahden paikan välillä ramppaamiseen. Tai no, kotiin päin on aina kiva mennä, mutta paluu tänne maanantaiaamuisin on yhtä tuskaa. (ja erityisesti tänään, kun talventulo pisti koko junaliikenteen vaihteeksi sekaisin..) Mutta, enää kolme tuskamaanantaita jäljellä.

Neuleita on valmistunut kaksi, ne punaiset Isovelisukat sekä vihreät lapaset. Kummatkin tulivat ihan itselleni tarpeeseen, kaikki villasukat tuntuvat olevan hukassa kun ne ovat kahdessa eri paikassa, ja lapasia nyt vaan sattuu olemaan niin vähän. Sukat ovat ihan perusmallia, lankaa kului pikkuisen vajaa kaksi kerää, ja puikot samat kuin lapasissa.

344508417.jpg

lanka: Garnstudio Alaska 79g (viime vuoden Tampereen messuilta ostetut kerät)

puikot: 5mm bambusukkapuikot

Lankaa on taas jotenkin ilmestynyt muutamia keriä, mutta se sallittakoon kun pariin kuukauteen en ostanut mitään. Tampereen messuilta, joilla olin ystäväni kanssa,ostin nämä:

344508426.jpg

344508431.jpg

sekä yhden vyyhdin värjäämätöntä Trekkingiä. Ja runsaasti villaa, koska..

344508402.jpg

opettelin jotenkin kehräämään värttinällä, ja haluan harjoitella lisää. Aika hitaasti ja takkuilevasti kehrääminen vielä käy ja lopputuloskaan ei ole kauhean tasalaatuinen, mutta kyllä siitä neuloa voi.

Ja viime viikolla piti myös käydä katsomassa uutta lankakauppaa Oulunkylässä. (muuten, onko kukaan muu huomannut tälläistä hauskaa juttua, että Oulunkylään pääsee junilla K,N,I, ja T? Knit!) Juu, olihan se iso, ja varmaan tunnin kiersin kauppaa ympäri ja yritin päättää, mitä ostaisin. Vielä en kuitenkaan käyttänyt 20% alennukseen oikeuttavaa kuponkiani, joten tällä viikolla pitäisi mennä uudelle vierailulle. Kahteen tälläiseen kerään päädyin viimeksi:

344508438.jpg

Kaikki tämän syksyn viikonloput ovat olleet tosi hauskoja, eikä tämä viimeisinkään tehnyt poikkeusta. Torstaina kun astuin junasta Lahden rautatieasemalle, oli ihan taianomaista nähdä lunta ja lumisadetta ekan kerran tänä talvena. Ja nyt sitä lunta on onneksi täälläkin :) Niin, viikonlopusta, lauantaina kävelimme partioporukalla 40km ympäri kotikuntaamme, ja 12 tuntia kesti. Ihan mahtava fiilis (itselläni ainakin), ja kävelyn jälkeen mentiin sitten saunomaan ja yöpymään kämpälle. Voisin taas alkaa harrastaa näitä pidempiä kävelyjä ihan itseksenikin, viime aikoina on kävely jäänyt aika vähille. Ja Finlandia-hiihtoonkin voisin taas tänä vuonna mennä, kun näyttää ainakin nyt siltä että voisi päästä hiihtämään vähän aikaisemmin kuin viime kerralla. (talvena 06-07 hiihdin noin 80-90km, josta 50km Finlandiassa :D) 

Me gusta la nieva.

344508407.jpg