Tuntuu, etten olisi tällä viikolla tehnyt mitään muuta kuin lukenut pääsykokeisiin ja lentänyt eri paikkoihin, mutta loputkin Martta-sukat tulivat valmiiksi. Sain helmikuussa kaksi lankakerää, ja niistä riitti kuuteen sukkapariin. (joista kaksi paria on jossain hukassa..) Sukkapari painaa niinkin paljon kuin 26 grammaa. Puikkoina 3 ja 3,25 milliset.

Eilen illalla, pääsykoelukemisten ja surullisen terveyskeskusreissun jälkeen, lähdin kohti syksyn asuinpaikkaani, yrittäen unohtaa kaiken ankean ja päässä jylläävän kivun. Pasilassa ryntäsin taas ihan kauheata vauhtia keritäkseni toiseen junaan, istuin penkille hengästyneenä, ja väkisin alkoi hymyilyttää. Jotain niin tuttua. Jäätyäni junasta pois katselin tuttuakin tutumpaa asemaa ja keskustaa ja haistelin kevättuoksua, syksyllä siellä tuoksui ihan erilaiselle. Lähdin kävelemään tuttua reittiä, ja jo vähän matkan päästä näin helmikuussa ompelemani graffitin olevan edelleen paikoillaan. Hymyilytti.

Tuttu reittini näytti hiljaiselta, joten päätin toteuttaa suunnitelmani, ommella toisen graffitin paikoilleen. Neuloin sen jo joulukuussa, se oli ensimmäinen tekemäni graffiti, mutta aina tuntui olevan liian kiire niin ison kappaleen kiinnittämiseen. Nyt oli hämärtyvä ilta, ei ihmisiä liikenteessä, ei mikään kiire.

Lanka on värikylvyssä käynyttä Jättiraitaseiskaveikkaa, ja tuossa lukee siis Grani <3 ELSU. Eli siitä paikasta tykkään, ja noilla junilla sinne pääsee :) Ja alemmasta kuvasta voi paikantaa, että kirkon läheltä tämäkin löytyy, köynnöstunnelin vierestä.

Matkani jatkui ohi vanhojen kauniiden talojen ja aina erilaisen järven, jossa sorsat illallakin polskivat. Ja sitten vähän ajan päästä näkyivätkin tutut valot puiden takaa, ja ikkuna, jonka takana tiesin kaikkien ihanien ihmisten olevan.

Ja oli kyllä jonkin sortin kotiinpaluu, tarttua siihen ovenkahvaan, jonka jätin taakseni joulukuussa, ja kiivetä rappusia ylös. Ja siellä ne ihmiset oli, sellaisina kuin muistin. Oli ollut ikävä. Kiva ilta ja yö.