Tämä viime vuoden ensimmäisenä päivänä valmistunut neule oli pyörinyt mielessäni pitkään. Vaikka se oli ihanan värinen ja ihan kivan näköinen muutenkin, jokin siinä oli pahasti pielessä, nimittäin pituus. Se oli mallia napapaita, jonka helma loppui juuri siinä leveimmällä kohdalla, ei mitenkään mairittelevasti.

Kun lankalaatikossa pyöri pari vajaata kerää oikeaa lankaa, päätin kokeilla, josko onnistuiin pidentämään paitaa. Vähän pelotti, että pilaisin paidan lopullisesti, mutta kuitenkin ryhdyin reippaasti hommiin.

Ensin leikkasin resorin pois.

huhti09%20022.jpg

Purin vielä vähän pois, että kaikki silmukat olivat saman kerroksen silmukoita.

huhti09%20025.jpg

Ja sitten vain silmukat puikolle ja neulomaan.

huhti09%20029.jpg

Neuloin paidanhelmaan jämäkerien lisäksi myös resorista purkamani langan, yhteensä vähan yli kerällisen. Pituutta tuli lisää noin 15 cm, ja nyt olen kyllä selvästi käyttänyt paitaa enemmän, kun se ei enää tunnu liian lyhyeltä. Onnistunut kokeilu siis.

kesa09%20196.jpg

Ja kun seuraavan kerran tämä paita alkaa epäilyttää, aion leikata sen auki neuletakiksi...

Myös yksi sukkapari valmistui. Aloitin ensimmäisen sukan viime syksynä, ja nyt viimein kumpikin on valmiina. Eipä näistä ole paljon muuta sanottavaa kuin että ihan kiva oli neuloa, mutta lanka on kamalan väristä. Onneksi kelpaavat äidille toisten villasukkien alle.

kesa09%20205.jpg

puikot: 2,5 mm puusukkapuikot

lanka: Zitron Trekking Hand Art, 68g