Viime vuoden toukokuussa olimme ystäväni kanssa Kaivopuistossa, joimme punaviiniä jonka olin tuonut maaliskuiselta Espanjan-reissulta tuliaisena. Ilta oli kaunis, hauska ja idearikas, ja jostain keksimme idean että seuraavana keväänä lähdetään Barcelonaan. Ja tämä idea todellakin toteutui, olimme matkalla nyt toukokuun lopussa kahdeksan yötä.

Ensimmäiset kolme yötä vietimme aivan keskellä Barcelonaa, tutustuimme kaupunkiin ja nähtävyyksiin ja kiipesimme Montjuïc-kukkulalle. Sitten menimme junalla Tarragonaan, jossa olimme kaksi yötä ja vietimme paljon aikaa rannalla. Loput kolme yötä oltiin taas samassa kivassa hostalissa Barcelonassa, käytiin mm. ihailemassa vesiurkuja, kiivettiin Tibidado-vuorelle jonka huipulla on huvipuisto ja kirkko, tutustuttiin vielä lisää Gaudín aikaansaannoksiin, ja sitten  viimeinen kokonainen päivä pyhitettiin shoppailulle.

Gaudin arkkitehtuuria

katalonia%20213.jpg

katalonia%20180.jpg

Barcelonan rantaa

katalonia%20111.jpg

Tarragonan roomalaisajan amfiteatteri

katalonia%20325.jpg

Barcelona illalla

katalonia%20411.jpg

katalonia%20455.jpg

Hammasrata Tibidabosta alas

katalonia%20570.jpg

Jo alkumatkasta törmäsin sattumalta yhteen lankakauppaan, mutta siellä käytiin vain hyvin pikaisesti, sillä kaikki langat olivat tiskin takana eikä siellä mitään kauhean erityistä näkynyt olevan. Jo ennen shoppailupäivää olin saanut tekstiviestinä osoitteita kivoihin lankakauppoihin (jotka oli bongattu Marjutilta) ja niihin sitten suunnistin.

La Barcelana löytyi helposti, ja siellä vietin hetken jos toisenkin herkullisten värien keskellä. Suurin osa langoista oli tekokuituisia, mutta puhdasta villaakin löytyi kivoissa väreissä. Itselleni ostin keltaisen ja punaisen, tuliaisiksi yhden violetin, ja sitten löysin vielä ilmoitustaulun täynnä koruja, joista olisin voinut ottaa vaikka kaikki, mutta päädyin pitkiin palikkahelmiin.

kesa10%20104.jpg

Toinen lankakauppa, jonka nykyiset nettisivut löytyvät täältä, oli muuttanut, nykyinen osoite on Barra de Ferro 8. Suurin osa valikoimassa olleista langoista oli sellaisia, että niitä saa Suomestakin, mm. Garnstudion lankoja. En ostanut itselleni mitään, tuliaiseksi kyllä.

Oli taas hauska huomata, että vaikka luulin suurimmaksi osaksi unohtaneeni, miten asioita ilmaistaan espanjaksi, tositilanteessa asiat sujuivat yleensä hyvin sujuvasti, oikeat sanat tulivat jostain syvältä muistista. Barcelona oli kaupunkina hieno ja tutustumisenarvoinen, mutta vähän liian täynnä turisteja, vaikkei vielä edes tainnut olla mikään sesonkiaika. Tarragona taas oli mukavan rauhallinen, ja rantakin oli Barcelonaa miellyttävämpi. Hyvä reissu.