Sunnuntaina viikko sitten lähdimme laivalla kohti Tukholmaa. Reissu kesti neljä yötä, joista kaksi olimme laivassa ja kaksi hotellissa. Maanantaina kiersimme monen monta lankakauppaa, ja vaikka kaikkea ihan kivaa näkyikin, mukaani ei tarttunut mitään. Suurimmassa osassa kauppoja oli tarjolla Garnstudion lankoja, mutta hinnat olivat kalliimmat kuin Suomessa. Matkat taittuivat kätevästi metrolla eivätkä jalat liikaa väsyneet vaikka hyvin laajasti kaupunkia kiersimmekin.

ruotsi10%20038.jpg

Paikkasin aukon sivistyksessäni ja vierailin ensimmäistä kertaa Tukholman vanhassa kaupungissa. Sen torilla harrastettiin neulomista.

ruotsi10%20068.jpg

Tiistai kului Kolmårdenissa, jonne matkasimme mukavasti junalla. Aurinko paahtoi mutta silti eläimiä näkyi ihan kiitettävästi. Bongailimme eläimiä ihan samanlaisella innolla kuin lapsetkin, oli hauskaa.

Keskiviikko kului lähinnä Myrorna-kauppoja kierrellessä, jotka olivat siis kaikki kirpputoreja mutta samaa ketjua, vähän kuin esimerkiksi Suomen Fidat.

ruotsi10%20231.jpg

Mukaan tarttui pari kivaa kangasta ja yksi paitakin.

heina10%20049.jpg

Keskiviikkoon mahtui vielä pari lankakauppaakin, ja ja yksi vyyhti ruotsalaista villaa lähti mukaani. En vaan näköjään voi vastustaa tälläisiä ihania vihreitä vaikka niitä löytyykin jo keräkaupalla.

heina10%20054.jpg

...

 

Edellisestä kirjoituksesta inspiroituneena askartelin taas kortin. Äitille.

heina10%20085.jpg