Marraskuu on väsyttänyt ihan vietävästi, mutta käsillä tekeminen on väsymyksestä huolimatta vain lisääntynyt. Olen alkanut todella arvostaa sitä aikaa, jonka saan esimerkiksi istua junassa matkalla täältä kotiin; tunnin ajan voin hyvällä omalla tunnolla keskittyä pelkästään neulomiseen ja mielenkiintoisiin kirjoihin, ilman muuta hosumista. Muutenkin olen yrittänyt hidastaa elämää, muut saa niin halutessaan juosta ympyrää, mutta mä en jaksa.

marras10%20021.jpg

 

Isä sai synttäri-/isänpäiväsukkansa. Jo pari vuotta tuosta sinisestä langasta on pitänyt tulla isälle sukat, mutta sopiva lankakaveri on puuttunut. Lankamaailma Nordiasta sain toissavierailullani kaksi ilmaiskerää Raggegarnia, ja se sopi niin väriltään, materiaaliltaan kuin tuntumaltaankin hyvin siniseen karstalankaan. Neuloin sukat enimmäkseen kirjallisuusluennoilla ja bussissa.

marras10%20022.jpg

lanka: Pirtin kehräämön karstalanka ja Raggegarn, n.150g

puikot: 3,5mm

 

Jo pidempään olen miettinyt uuden käsityöpussin tekemistä, kun vanhasta tulevat puikot läpi. Jonain iltana leikkasin kankaat uuteen, mutta vasta muutaman viikon kuluttua ompelin ne pussiksi, samanlaiseksi kaksipuoliseksi pussiksi kuin tämä. Toisella puolella sydämiä, toisella kukkia ja pitsiä.

marras10%20011.jpg

marras10%20013.jpg

 

Myös hyvin luentoneuleena pitkin syksyä palvellut pitkä helmineulekaulahuivi tuli valmiiksi, kun lanka vihdoin loppui. Ostin langan syksyllä 2007 Tampereen käsityömessuilla, ja juuri kaulahuiviksi olin sen jo pitkään pohtinut neulovani. Huivista tuli yli kaksimetrinen, joten ainakin siitä riittää kaulaan kiedottavaa talveksi.

marras10%20009.jpg

lanka: Pirtin kehräämön karstalanka 140 tex 3, reilu 200g

puikot: 6mm

Tänään aloitin pitkästä aikaa yhden isomman neuleen, ja mieli tekisi aloittaa myös toinen. Ehkä kohta.