Tänään on ollut ihana pakkanen ja auringonpaiste, ja päivällisen kävelyn tunsin itseni tosi pirteäksi ja aikaansaavaksi. Paljon sainkin sitten tehtyä, mutta paljon on myös jäljellä. No, enää muutama viikko lomaan.

Olen taas mukana lankahamsteritempauksessa, ja tällä kertaa tarkoitukseni on keskittyä lankoihin, jotka ovat olleet varastoissani jo kauan. Esimerkiksi pipo- ja lapaslankoja (eli yksi tai kaksi kerää jotain suht paksua villaa) on aika paljon sellaisia, jotka on ostettu jo aikaa sitten ilman tarkempaa suunnitelmaa, samoin on myös huivilankoja. Nyt onkin sitten puikoilla yksi huivi ja yhdet lapaset aikaa sitten ostetuista langoista. Viime viikolla virkkasin Noron, Puron ja paksun Pirkkalangan jämistä mukinalusia.

helmi11%20013.jpg

lanka: Noro, Puro ja paksu Pirkkalanka, 20g

koukku: 4mm

Ja pitkään varastoissani olleista Létt-Lopeista tuli lapaset. Oli kyllä taas ihan ällistyttävää, kuinka nopeasti lapaset tulevat valmiiksi, kun yhdellä luennolla neuloin puolet toisesta lapasesta, vaikka tein muutakin kuin neuloin.

helmi11%20045.jpg

lanka: ístex Létt-Lopi, 55g

puikot: 4,5mm

 

Viime aikoina on tullut kivaa postia, eikä lankahamsterikuukausi ole estänyt langantuloa. Voitin Neulovan Nartun synttäriarvonnassa ihanan pehmeää käsinkehrättyä Naturwollea kaksi vyyhtiä. Kiitos! Vielä en tiedä, mitä niistä tekisi, mutta väriyhdistelmä on kyllä aika hauska.

helmi11%20019.jpg

Toisen postipaketin hain postista eilen. Osallistuin Villapallon järjestämään Taikapallovaihtoon, ja sain hauskan paketin blogittomalta Merianilta. Malttamattomana en muistanut ottaa kuvaa avaamattomasta pallosta, mutta kaikkea kivaa sieltä löytyi. Erityisesti ilahduin tuosta peltipurkista, johon koko pallo oli pakattu, sekä silmukkamerkeistä, jotka pääsevät heti apureiksi keskeneräiseen alpakkapaitaan. Kiitos kivasta paketista! :)

helmi11%20029.jpg

helmi11%20030.jpg

Toivottavasti huomennakin on ihana pakkanen ja auringonpaiste.