Olen asunut tässä paikassa nyt kymmenen kuukautta, ja koko ajan on mielessäni ollut, että haluan täälläkin vähän esitellä kotiani. Niin, tästä asunnosta on todellakin tullut koti, toisin kuin siitä edellisestä, rumassa paikassa sijainneesta kymmenen neliön soluhuoneesta, jossa en kauhean paljoa viihtynyt.

Menetin sydämeni Kumpulalle ensi kertaa toissa keväänä, ollessani täällä iltarasteilla. Puutalojen välisillä teillä ja kallioilla juostessani mietin, että voi kun olisi kiva asua täällä. Arvatkaapa vain kuinka paljon iloista hyppimistä seurasi sitten viime elokuussa tulleesta asuntotarjouksesta, kun sain tietää pääseväni asumaan tänne, ja ennen kaikkea omaan kämppään. Paljon!

huhti11%252520008.jpg

heina11%252520140.jpg

heina11%252520131.jpg

heina11%252520147.jpg

heina11%252520143.jpg

heina11%252520134.jpg

heina11%252520152.jpg

heina11%252520139.jpg

heina11%252520138.jpg

heina11%252520149.jpg

heina11%252520145.jpg

Se päivä, jolloin kävin tässä asunnossa ensi kertaa, kuuluu elämäni synkimpiin, mutta siitä on sitten elämä vain koko ajan iloistunut, ja olen todella viihtynyt. Näissä maisemissa vietin myös ihanat synttärini toukokuussa, ensin sain suunnistaa ympäriinsä ja sitten minut yllätettiin piknikillä kasvitieteellisessä puutarhassa.

Sisustus on lähinnä lämpimien värien ja kirpputorilöytöjen sekamelskaa, mutta näyttää minulta. Kuvista ensimmäinen on näkymä kotikadultani, viimeisessä kuvassa on taas kuvia toisen kotini peltomaisemista, joita olen ikäni katsellut, ja joita tulee aina välillä ikävä. Puiset limsalaatikot ovat toimineet muuttolaatikoina ja huonekaluina jokaisessa asuinpaikassani, niin tässäkin. Saa nähdä, minne elämä seuraavaksi heittää, ja minne kannan laatikot taas mukanani.