Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.01.2012 - 16:49

Tämän vuoden puolella oen saanut valmiiksi jo kolmet sukat. Näihin ensimmäisiin sain langan ja mallikuvion, ja sanallisen ohjeen, millaiset sukat näistä tulisi. Kirjoneule tuotti ensin vähän ongelmia, mutta silmukoita lisäämällä sukka jopa mahtuu jalkaan.

lanka: Jämsän huopatehtaan Retu, Novita 7 veljestä, 92g

puikot: 3,5mm

Ensimmäisiä sydänsukkia neuloessa sain eräältä tärkeältä tutulta kommentin, että ihanat sukat, paljon tollaset maksaisi. En tykkää yhtään hinnoitella käsitöitäni tutuille, joten päätin tälle henkilölle tehdä sukat ihan yllätyslahjaksi, sillä hän tekee tärkeää työtä perheemme hyväksi. Harmaa lanka on Lankamaailman kaupanpäällisiä, ja ihan turhaan sitä mielestäni moititaan. Vaikka langassa on villaa vain 60%, se tuntuu ja ennen kaikkea tuoksuu enemmän villalta kuin moni enemmän villaa sisältävä.

lanka: Idena Raggegarn, Novita 7 vejestä, 92g

puikot:3 ja 3,5mm

Jouluaattona löysin yhdestä paketista raidallisen seiskaveikkakerän ja omat sukkapuikkoni, kanssa-asuja oli paketoinut ne joulutekemiseksi. Aivan aivottomien sukkien tekeminen olikin tosi kivaa, varsinkin kun langan värikin oli houkutteleva.

lanka: Novita 7 veljestä Raita 95g

puikot: 3,5mm

Tammikuu on tähän asti kulunut lomaillessa, ja kaksi kivaa partioviikonloppuakin siihen on jo mahtunut. Toissa päivänä haahuilin pitkästä aikaa Helsingin keskustassa; yliopistolla, Kasarmitorin kulmilla ja Punavuoressa. Kävin myös kierrätyskeskuksessa, ja ilmaispuolelta löysin kivoja kangaspaloja.

Eilen haahuilin Kauniaisissa, ja ilokseni löysin keväällä 2009 viemäni neulegraffitin yhä paikoiltaan :).

Alle kahden viikon kuluttua onkin taas edessä maisemanvaihto, lähdetään nimittäin kevääksi opiskelemaan Tarton yliopistoon. Uusi kieli ja uudet maisemat innostavat, samoin myös edullinen ruoka ja ehkä vähän langatkin!

31.12.2011 - 17:39

Vuosi on kohta vaihtumassa, ja tuntuu että varsinkin joulukuu meni todella lujaa. Muutto, uuden kodin järjestely ja opiskelu pistivät kiireiseksi, mutta viimein oli viimeinen tentti ohi (ja toivottavasti läpi), ja sitten alkoikin valtaisa leipomisurakka seuraavan päivän tupareita varten. Juhlat olivat aivan loistavat, ja seuraavana päivänä sai ensimmistä kertaa vain nauttia uudesta, juhla-asuisesta ja viimeinkin siististä kodista. Siitä se joulu viimeistään alkoi.

Omaan käyttöön tein tänä vuonna vain kolme joulukorttia. Dymo on ollut keittiötä järjestäessä kova sana, ja myös kortit saivat osansa.

Joulun kauneimmat paketointipaperit otin talteen jo marraskuussa, kun Metro-lehdissä oli erityisen kauniit mainoskannet.

Paketteihin päätyi kaikenlaista, ja ensimmäistä kertaa varmaan enemmän ostettuja kuin itse tehtyjä lahjoja. Jokainen lahjansaaja sai kuitenkin myös jotain omien käsieni tuotoksia. Ystävälle koristelin ostokynttilän leikattavalla kynttilävahalla, jonka sain muistaakseni 2007 salaiselta askarteluystävältäni. Kaikki tulee siis käyttöön ennemmin tai viimeistään myöhemmin ;)

Kesä-ja syystyöni seurauksena tänne on kertynyt isot kasat suklaata, ja Kotivinkin ohjeella muutin osan levyistä herkullisiksi  tryffeleiksi, joita sujahti useampaankin pakettiin.

Sinisestä pitävät vanhempani saivat mm. patalappuja, sillä niillä entisillä polttaa helposti kätensä.

lanka: virolainen hahtuva, 30-45g kpl

puikot: 8mm

koukku: 10

Yksi lahja on vielä antamatta, ja se valmistuikin vasta aatonaattoiltana.

Waving Lace Socks kirjasta Favorite Socks

lanka: Austermann Step

puikot: 2,25mm

Viimeisen joululahjan tein joulupäivänä. Pieni veljentyttäreni tarvitsi essua, joten ompelin sellaisen kirpputorilta ostetuista vahakankaan palasesta ja punaisesta sydänkankaasta. Kaavan muokkasin omasta essustani ja reunat huolittelin kanttinauhalla. Kumpikin puoli on siis ihan yhtä paljon oikea puoli.

Sellaisia joulujuttuja, mutta nyt:

 

Onnea ja iloa uudelle vuodelle!

27.11.2011 - 10:30

Äiti pyysi minua tekemään 20 joulukorttia, ja ilomielin ryhdyin puuhaan, vaihtokauppana saan joulutorttuja tupaantuliaisiin. Liimailu ja leikkailu oli rentouttavaa, pitäisi harrastaa sitä useammin.

Jo pari viikkoa sitten sain valmiiksi sormikkaat, ja kuvaushetkellä viikko sitten oli vähän luntakin.

malli: Tähkäpää-sormikkaat Neulekirjasta

lanka:Novita Florica

puikot: 2,75mm

Nyt alkavat olla viimeiset hetket käsillä tässä asunnossa, eteinen on tukossa muuttolaatikoista ja lattiaa peittävät räjähtäneen näköiset tavarakasat. Jo vähän aikaisemmin löysin lapsena tekemiäni hamahelmitöitä, ja päätin jättää vähän jälkiä tänne alueelle, josta olen tykännyt tosi paljon. Liimasin kuvioihin magneetit ja blogiosoitteen, ja varmaan huomenna aion viedä niitä pieniksi väriläiskiksi  tuonne sateiseen pimeyteen ja ihmisten löydettäviksi.

20.11.2011 - 22:15

on syksy mennyt. Ja muutoksia on ilmassa, reilun viikon päästä muutan tärkeäni luo. Se on ihanaa, mutta näiden maisemien jättäminen on vähän haikeaa. Joten tällä viikolla otan niistä kaiken mahdollisen irti. Ja onneksi se vieras, jota olen tänne kaikista eniten odottanut, pääsee torstaina käymään. Vaikka osa tavaroista on jo muutettu, ja nurkassa odottaa laatikkopino, tuo vierailu merkitsee todella paljon. Kun kaikki voisi olla niin toisin, mutta onneksi ei.

Olen halunnut taas neuloa. Sain täydellisen keltaista lankaa Turun tuliaisena keväällä, ja tein itselleni ihan tavalliset sukat. Niissä paistaa aurinko.

lanka: Villamokka Mokkasukka

puikot: 2mm

Kävimme tänään Martin markkinoilla Kaapelitehtaalla, eli siis Viroa käsittelevillä messuilla. Muistin taas kuinka niin pidän siitä maasta, ja innostuin entistä enemmän Viroon liittyvistä kevätsuunnitelmista. Ihastelin käsitöitä ja lankoja, ja muistin mitä tuli ostettua Tallinnasta syyskuun alussa.

Nyt vietän iltaa äänikirjoja kuunnellen, joulukortteja askarrellen ja suklaata syöden. Mun pohjaton suklaahimo ei ole mennyt mitenkään parempaan suuntaan sen jälkeen, kun sain töitä suklaatehtaalta. Nyt ne työt ovat kyllä loppuneet, mutta vielä pitäisi käydä hakemassa yksi lasti henkilökuntamyymälästä, ja luovuttaa sitten kortti pois.

Huomista luentoa varten pitäisi kyllä aloittaa uusi käsityö, joululahjaksi menevä. Yhden jo aloitin, mutta se jäi uuteen kotiin. Menen siis etsimään puikkoja.

04.10.2011 - 20:00

Huhhuh, tämä syksy on aika rankka, tai siis, töitä riittää. Vielä tämän viikon pusken viisi päivää töitä opiskelun rinnalla, mutta sitten helpottaa, ja riittää taas aikaa kaikelle hauskemmalle, kuten sienille ja käsitöille.

Mutta, jo noin kuukausi sitten tuli valmiiksi kesällä aloitettu neulejakku. Sinänsä hauska, että jakun kaikki materiaalit on ostettu Tallinnasta. Langan ostin ensimmäisellä Karnaluks-käynnillä joulukuussa 2009, kun en oikein tahtonut osata ostaa mitään siitä runsaudesta. Omenapuiset napit ovat taas syyskuun alun reissulta, josta voisinkin kertoa enemmänkin kunhan ennätän.

malli: Suuri käsityö 8/2010

lanka: Val Gardena, 9,5 kerä

puikot: 5mm

Neulominen ihan ohjeen mukaan oli oikeastaan tosi rentouttavaa, harvoin niin teen, mutta kerrankin löytyi kiva ohje ja siihen sopiva lanka ihan omista varastoista. Lopputuloskin on ihan kiva, paitsi että tuo jakunhelma on minulle liian leveä, ja se jää vähän lörpöttämään.


29.08.2011 - 13:22

Vaikkei siltä oikein tunnukaan, olen saanut kesällä monia juttuja valmiiksi. Ensimmäinen niistä oli jo viime syksynä aloittamani virkattu matto. Mummini jäämistöstä löytyi vanhoja poppanakuteita, ja koska en ole ainakaan tällä hetkellä poppanoista niin innostunut, päätin virkata kuteet matoksi. Vähän räsymaton oloinen ympyrä päätyi vessaan.

Kauhavan Kangasaitan Aura-ohjeella valmistui itse asiassa kaksi mattoa. Ystävät menivät naimisiin, ja osana häälahjaa halusin lahjoittaa heille itse tehdyn maton. Maton tekoprosessi oli pitkä, ja keskeneräisenä se jäi usein tuohon lattiallle, ja kun yksiössä ei ole mitenkään liikaa tilaa, se joutui usein tallotuksi. Sitten kun se lopulta oli valmis, näytti se mielestäni niin nyhjääntyneeltä, että se olisi parasta pestä. VIRHE! Ensinnäkään se ei tahtonut kuivua, ja toiseksi, lopulta kuivuttuaan se oli täynnä ruskeita laikkuja. Pesulassa sitten opastettiin, että tällainen matto pitää kuivata mahdollisimman nopeasti, muuten lika jotenkin tiivistyy pintaan. Eipä olisi tullut mieleenkään.

Pesulasta huolimatta ensimmäiseen mattoon jäi haaleita laikkuja, joten päätin että pidetään se itse, ja tuoreelle avioparille teen uuden. Uutta versiota suojelinkin sitten vainoharhaisen tarkasti kaikelta lialta, ja hyvä tuli.

Molemmissa kude on puuvillatrikoota Oulunkylän Lankamaailmasta, ja koukku nro 10.

Erään pelottavan illan jälkeisenä päivänä oli erään tärkeän syntymäpäivä, ja sain ommeltua hänelle uuden, tarpeeseen tulevan käsityöpussin. Kirpparikankaita ja käännettävä pussi, jälleen kerran.

Neulomistakaan en ole kesällä unohtanut, yksi isompi työ on muutamaa langanpäätä ja nappeja vaille valmis. Sitä neuloin paljon mm. saarella keskellä merta, jolla vietimme yhden yön elokuun alussa. Meri, aurinko, hyvä ruoka, kalliot, kirja ja neule, yhdessä ne muodostivat ihanan lomapäivän.

19.07.2011 - 14:00

Olen asunut tässä paikassa nyt kymmenen kuukautta, ja koko ajan on mielessäni ollut, että haluan täälläkin vähän esitellä kotiani. Niin, tästä asunnosta on todellakin tullut koti, toisin kuin siitä edellisestä, rumassa paikassa sijainneesta kymmenen neliön soluhuoneesta, jossa en kauhean paljoa viihtynyt.

Menetin sydämeni Kumpulalle ensi kertaa toissa keväänä, ollessani täällä iltarasteilla. Puutalojen välisillä teillä ja kallioilla juostessani mietin, että voi kun olisi kiva asua täällä. Arvatkaapa vain kuinka paljon iloista hyppimistä seurasi sitten viime elokuussa tulleesta asuntotarjouksesta, kun sain tietää pääseväni asumaan tänne, ja ennen kaikkea omaan kämppään. Paljon!

Se päivä, jolloin kävin tässä asunnossa ensi kertaa, kuuluu elämäni synkimpiin, mutta siitä on sitten elämä vain koko ajan iloistunut, ja olen todella viihtynyt. Näissä maisemissa vietin myös ihanat synttärini toukokuussa, ensin sain suunnistaa ympäriinsä ja sitten minut yllätettiin piknikillä kasvitieteellisessä puutarhassa.

Sisustus on lähinnä lämpimien värien ja kirpputorilöytöjen sekamelskaa, mutta näyttää minulta. Kuvista ensimmäinen on näkymä kotikadultani, viimeisessä kuvassa on taas kuvia toisen kotini peltomaisemista, joita olen ikäni katsellut, ja joita tulee aina välillä ikävä. Puiset limsalaatikot ovat toimineet muuttolaatikoina ja huonekaluina jokaisessa asuinpaikassani, niin tässäkin. Saa nähdä, minne elämä seuraavaksi heittää, ja minne kannan laatikot taas mukanani.

18.07.2011 - 09:51

Joskus ei huvita tehdä käsitöitä ollenkaan. Tai jollain tavalla tekisi mieli tehdä, muttei oikein tiedä että mitä, mikään keskeneräinen ei innosta eikä jaksa luoda silmukoita uuteen työhön. Näin minulle kävi touko- ja kesäkuussa, sormia olisi syyhyttänyt, mutta mikään ei kuitenkaan oikein innostanut. Avuksi tuli paksu ihana lanka ja yksinkertainen ohje, ja neulominen maistui taas.

malli: Kauluri, Sanna Vatanen, Hyvän olon neuleet

lanka: Naturwolle, 100g

puikot: 7mm

Viime viikkoina olen nauttinut kesästä. Uinut, suunnistanut, käynyt metsässä laskemassa mustikoita, syönyt hyvää ruokaa ja jäätelöä, poiminut kukkia ja katsellut kauniita peltomaisemia. Ja viime yönä käytiin keskiyön sauvakävelyllä, siinä oli taikaa.

16.06.2011 - 13:31

Toukokuu on mielestäni vuoden kauneinta aikaa, ja aina se menee niin kiireellä ohi. Kivoja tapahtumia oli useampiakin, kuten äitienpäivä, joka tuli myös tänä vuonna, sekä moneen kertaan juhlitut synttärini. Ensimmäistä kertaa olen alkanut kutsua kodiksi jotain muutakin paikkaa kuin sitä alkuperäistä kotia; Helsingin Kumpulasta on tullut tärkeä paikka.

Käsitöiden ja opiskelun maailmassa olen turhautunut, mutta eiköhän kumpaankin löydy taas jossain vaiheessa intoa. Neulonut olen vähän ja hitaasti, jotain olen ommellutkin. Olen päässyt töihin suklaan pariin. Lauantaina on joulu ja juhannus, on Jukola.

 

01.05.2011 - 19:47

 

malli: Pavonis

lanka: Pirtin kehräämön kampavilla, 88g

puikot: 4mm

Opiskelukaverilla/naapurilla oli synttärit pari kuukautta sitten. Silloin annettiin yksi synttärilahja, mutta luvattiin jatkoa seuraavan. Helmikuussa aloitettu huivi tuli viikko sitten valmiiksi ja lahjoitettiin omistajalleen eilen vappuetkoilla, ja se oli selvästi mieluinen. Hetkittäin sateisessa ja tuulisessa vappusäässä huivi pääsi myös heti käyttöön.

Huomenna toivottavasti varmistuu jotain kesään liittyvää, ja tiistaina ja keskiviikkona ovat kevään viimeiset luennot ja toinen tenteistä. Tärkeämpi koitos on edessä sitten vielä toukokuun puolessavälissä, kun tentin 32 Suomen kirjallisuuden klassikkoa. Tänä keväänä opiskelu ei ole oikein innostanut monestakaan syystä, mutta tarpeellisen määrän opintopisteitä saan silti kasaan. Olisi ihan hauska löytää se sama opiskeluinnostus, jonka vallassa olin lukiossa ja sitä seuraavana syksynä.

Kirjoittaja
nienor

Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Tai siis nehän on ihan sama asia.

Tekeillä

- isoäidinneliöpeitto

- kirjoneulesukat

 

 

 

 

 

 

Ajatus- ja kuvablogi

              täällä